New Order on mitä todennäköisimmin tullut tiensä päähän, ja se tuntuu haikealta, ehkä eniten siksi, etten ehtinyt nähdä rakastamaani yhtyettä koskaan livenä. No, toisaalta olivathan nuo perusmanchesteriläiset aina Joy Divisionin kuoleman jälkeen imagoltaan vähän mitä sattuu. Mutta mitäs siitä, jos he tekivät sellaisia levyjä kuin esimerkiksi Technique tai Low-life. Kaksi mestariteosta, jotka kulkevat mukana, niin pitkään kuin pop-musiikkia kuunnellaan. New Orderin kuunteleminen tuntui aina, ja tuntuu yhä, siltä kuin tanssisi kyyneleet silmissä. Se perussuru, joka yhtyeeseen takertui Ian Curtisin haamun myötä ei lähtenyt yhtyeestä pois, vaikka he kuinka rimpuilivatkin synkkyydestä pois, kuten esimerkiksi vuoden 1990 jalkapallon MM-kisojen ikimuistoisella England-anthemilla World In Motion, joka on oikeasti hyvä biisi. Mutta ei puhuta siitä videosta.
Minun ensikosketukseni New Orderiin tapahtui kesällä -95, jolloin nauhoitin MTV:ltä (kyllä, sieltä tuli joskus ihan musiikkivideoitakin) Greatest Hits -ohjelmaa vakituisesti. Sieltä törmäsin hämmentävään musiikkivideoon, jota katsellessa en tiennyt itkisinkö vai nauraisinko hervottomasti. Kyseessä oli True Faith-video, joka teki vaikutuksen, vaikka biisi jäikin tuolloin vähän videonsa pimentoon. Sitten syksyllä -99 kaikki avautui, kun ostin Technique -albumin, joka on kiistatta parhaimpien 1980-luvulla tehtyjen albumeiden joukossa. Aution saaren levy, absoluut. Dream Attack ja Vanishing Point edustavat minulle New Orderia parhaimmillaan, unohtamatta tietysti millään tavalla niitä klassisia singlejä kuten Blue Monday, True Faith, The Perfect Kiss jne... Myöhempien vaiheidenkin New Order minua jaksoi kiehtoa, erityisesti vuoden 2001 ihana comeback-levytys Get Ready. Eikä kyllä Waiting for the Siren's Callkaan siltä kuulostanut, että se jäisi yhtyeen joutsenlauluksi.
Vaan toisaalta, kuten populaarikulttuuri opettaa. Never Say Never. Ehkä nuo manchesterin keski-ikäistyneet sedät nousevat kuitenkin vielä 2010-luvulla paluukiertueelle, vaikkapa Soft Cellin ja Pet Shop Boysin kanssa. Mistä sitä ikinä tietää...
...mutta siihen asti. Keep on dancing sad-eyed disco dancers!
"This can't be real
My heart is burning
How does it feel
Well let's say I'm learning
It had to come
The ship has landed
It's time to run
The crew are stranded
We're having the time of our lives
We're lost in a cruel paradise
Someone like you can make me feel like I used to do
Return my heart, yeah, make it feel like it does at the start
Someone like you, Someone like you, yeah
You're everything to me
The sweetest symphony
All that I try to be
You are my harmony
I guess what I mean to say
Is you keep the walls at bay
The children on holiday
Here comes the crowd
We're having the time of our lives
We're lost in a cruel paradise
Someone like you can make me feel like I used to do
Return my heart, yeah, make it feel like it does at the start"
![[info]](http://l-stat.livejournal.com/img/userinfo.gif){kind=small}
a_lad_in_sane päiväkirjaa
calm