|
A · Lad · In · Sane
 |
|
Last.fm on tehnyt musiikin kuuntelemisesta merkillistä listatiedettä potenssiin kymmenen.
. Top Artists Overall:
1. The Cure
2. David Bowie
3. Hector
4. Matti Johannes Koivu
5. Pink Floyd
. Top Tracks Overall:
1. Editors: Bones
2. The Chameleons: Swamp Thing
3. Matti Johannes Koivu: Se oli eilen
Cat Power: The Greatest
5. Wojciech: Ilotulta
Ladytron: Destroy Everything You Touch
Matti Johannes Koivu: Kalatehdas
Matti Johannes Koivu: Kiitokset
. Top Albums Overall:
1. Husky Rescue: Ghost Is Not Real
2. Ultramariini: Juuri ja juuri olemassa
3. I Was A Teenage Satan Worshipper: The Lemonade Ocean
4. Editors: An End Has A Start
5. Ladytron: Light & Magic
...And the list goes on... |
|
|
Muistellaan vielä hetki mennyttä. . ELOKUVAT: Vuoden 2007 parhaat elokuvateatterilevityksen saaneet elokuvat:
Stephen Frears: The Queen
David Silverman: The Simpsons Movie
Anton Corbijn: Control
Julie Delpy: 2 Days in Paris / 2 päivää Pariisissa
Shane Meadows: This is England*
*levitys: Midnight Sun Film Festival / Rakkautta & Anarkiaa)
(tosin, myönnetään että Cassandra's Dream ja 4 kuukautta, 3 viikkoa ja 2 päivää on näkemättä)
ja perin keskinkertaisen kotimaisen elokuvavuoden paras teos:
Pekka Lehtosaari: Röllin sydän . MUSIIKKI: Vuoden kotimainen albumi:
HUSKY RESCUE - Ghost Is Not Real Vuoden ulkomainen albumi:
EDITORS - And End Has A Start Vuoden kotimainen biisi:
MATTI JOHANNES KOIVU - Kiitokset Vuoden ulkomainen biisi:
EDITORS - An End Has A Start Vuoden paras keikka:
ORGAN / Avanto 2007, Kuudes Linja, HKI
Mieliala: |
 awake |
Musiikki: |
Low Symphony | |
|
|
Kymmenen kotimaista levyä, jotka muuttivat elämäni... Osa 4/5.
- CMX: Dinosaurus Stereophonicus (2000)- 1990-luvun yleisesti merkittävimmältä suomalaiselta rock-yhtyeeltä voisi helposti nostaa esiin useitakin levyjä, sen verran rajusti CMX vaikutti tajuntaani vuosina 1997-2002, kunnes Isohaaran jälkeen innostus yhtyettä kohtaan alkoi hiljalleen lopahtaa. Voimakkaan 70-lukuhenkinen ja täten progressiivinen Dinosaurus Stereophonicus on CMX:n magnus opus, jos minulta kysytään. Yhtyeen levyä edeltänyt keikkailun lopettamispäätös vaikutti osaltaan merkittävästi siihen, että studiotyöskentelyssä yhtyettä ei pidätellyt mikään. Studioon pakattiin niin King Crimsonin alkutuotanto kuin Pink Floydia ja Yesiä, ja muun muassa näiden vaikutuksesta syntyi merkittävä tupla-albumi, jolla vuorottelee hämyisät, eksistentialistiset balladit, rouhea progressiivinen rock ja mystisen kokeelliset äänimaailmat. Vaikka jossain arvioissa aikoinaan väitettiinkin, että tällä levyllä CMX ei kuulosta omalta itseltään, kirkastui nimeenomaan tällä levyllä koko yhtyeen olemassa olon merkitys kahteen levyyn. Lopputulos on tulvillaan hienoja ja merkittäviä kappaleita... Suurta yötä päin, Pelon enkeli, Myrskyn ratsut, Karsikkopuu ja sanoitukseltaan ehkä yhtyeen synkin laulu, Tuonen lintu. Kokonaisuuden ainoa kauneusvirhe on kummallisen kepeä Tämän runon tahtoisin unohtaa, jonka olisi voinut todellakin unohtaa sinne studion uumeniin. Mutta, se ei kuitenkaan muuta sitä seikkaa, että Dinosaurus Stereophonicus on musiikillinen matka, joka kestää aikaa. - Varjo: Paratiisissa (2003)- Heinolalaislähtöisen Varjon debyyttilevy Kuka korvaa poistetun sydämen? osui aikoinaan 15-vuotiaan romanttiseen synkistelyyn taipuvaisen pojan sieluun kuin tuhat volttia, ja vaikka kyseinen albumi nykyään ehkä hivenen rosoiselta ja naiivilta kuulostaakin, on se silti rohkea ensilevytys. Varsinaisen mestariteoksen Varjo kuitenkin levytti kolmea vuotta myöhemmin, levyn nimeksi tuli Paratiisissa, jolla yhtye kasvoi ensilevynsä The Cure -henkisestä goottipopista rohkeasti taiteellisemmaksi oman tiensä kulkijaksi. On sinällään suuri harmi ettei valtayleisö ole koskaan Varjoa ottanut omakseen, mutta ehkä parin vuosikymmenen päästä täysi-ikäisyyden kynnyksellä rimpuilevat synkiöpopparit kuuntelevat Varjon Paratiisia, kuten itse aikoinani esimerkiksi Musta Paraatin Peilitalossa -levytystä. Paratiisissa esittelee Varjon monipuolisena yhtyeenä, joka voi toisaalta heittää Paniikki -kappaleen tyyppisiä nopeita ja revitteleviä goottirock-viipaleita, mutta toisaalta myös levyn päättävän klassikon, Ennen ja jälkeen hiljaisuuden -tyyppisiä herkkiä, hitaita ja niin taivasta syleilevän haikeita lauluja. Kerrassaan upea levy, ellei peräti täydellinen. |
|
|
Kymmenen kotimaista levyä, jotka muuttivat elämäni... Osa 4/5.
- CMX: Dinosaurus Stereophonicus (2000) - 1990-luvun yleisesti merkittävimmältä suomalaiselta rock-yhtyeeltä voisi helposti nostaa esiin useitakin levyjä, sen verran rajusti CMX vaikutti tajuntaani vuosina 1997-2002, kunnes Isohaaran jälkeen innostus yhtyettä kohtaan alkoi hiljalleen lopahtaa. Voimakkaan 70-lukuhenkinen ja täten progressiivinen Dinosaurus Stereophonicus on CMX:n magnus opus, jos minulta kysytään. Yhtyeen levyä edeltänyt keikkailun lopettamispäätös vaikutti osaltaan merkittävästi siihen, että studiotyöskentelyssä yhtyettä ei pidätellyt mikään. Studioon pakattiin niin King Crimsonin alkutuotanto kuin Pink Floydia ja Yesiä, ja muun muassa näiden vaikutuksesta syntyi merkittävä tupla-albumi, jolla vuorottelee hämyisät, eksistentialistiset balladit, rouhea progressiivinen rock ja mystisen kokeelliset äänimaailmat. Vaikka jossain arvioissa aikoinaan väitettiinkin, että tällä levyllä CMX ei kuulosta omalta itseltään, kirkastui nimeenomaan tällä levyllä koko yhtyeen olemassa olon merkitys kahteen levyyn. Lopputulos on tulvillaan hienoja ja merkittäviä kappaleita... Suurta yötä päin, Pelon enkeli, Myrskyn ratsut, Karsikkopuu ja sanoitukseltaan ehkä yhtyeen synkin laulu, Tuonen lintu. Kokonaisuuden ainoa kauneusvirhe on kummallisen kepeä Tämän runon tahtoisin unohtaa, jonka olisi voinut todellakin unohtaa sinne studion uumeniin. Mutta, se ei kuitenkaan muuta sitä seikkaa, että Dinosaurus Stereophonicus on musiikillinen matka, jonka matkaan on aika ajoin suositeltavaa hypätä. - Varjo: Paratiisissa (2003) - Heinolalaislähtöisen Varjon debyyttilevy Kuka korvaa poistetun sydämen? osui aikoinaan 15-vuotiaan romanttiseen synkistelyyn taipuvaisen pojan sieluun kuin tuhat volttia, ja vaikka kyseinen albumi nykyään ehkä hivenen rosoiselta ja naiivilta kuulostaakin, on se silti rohkea ensilevytys. Varsinaisen mestariteoksen Varjo kuitenkin levytti kolmea vuotta myöhemmin, levyn nimeksi tuli Paratiisissa, jolla yhtye kasvoi ensilevynsä The Cure -henkisestä goottipopista rohkeasti taiteellisemmaksi oman tiensä kulkijaksi. On sinällään suuri harmi ettei valtayleisö ole koskaan Varjoa ottanut omakseen, mutta ehkä parin vuosikymmenen päästä täysi-ikäisyyden kynnyksellä rimpuilevat synkiöpopparit kuuntelevat Varjon Paratiisia, kuten itse aikoinani esimerkiksi Musta Paraatin Peilitalossa -levytystä. Paratiisissa esittelee Varjon monipuolisena yhtyeenä, joka voi toisaalta heittää Paniikki -kappaleen tyyppisiä nopeita ja revitteleviä goottirock-viipaleita, mutta toisaalta myös levyn päättävän klassikon, Ennen ja jälkeen hiljaisuuden -tyyppisiä herkkiä, hitaita ja niin taivasta syleilevän haikeita lauluja. Kerrassaan upea levy, ellei peräti täydellinen. |
|
|
Kymmenen kotimaista levyä, jotka muuttivat elämäni... Osa 3/5
-
Shadowplay: Touch & Glow (1988)
- Vuonna 1982 perustettiin Helsingissä suomalaisittain äärimmäisen uniikki yhtye, joka yhdisteli musiikissaan niin savuista kapakkajazzia, punkin räjähtävää energisyyttä, brittiläistä mustahuuliromantiikkaakin kuin myös pehmeitä ja harmonisia kitarapop-sävyjä. Shadowplayn kolme levytettyä pitkäsoittoa Touch & Glow (-88), Eggs & Pop (-93) ja Raw Powder (-97) eroavat toisistaan melko huomattavasti. Debyyttilevyllä savuinen jazz ja punk kohtasivat nerokkaasti, toisella albumilla yhtye heittäytyi helmeilevän ja briljantin popin pariin, kun taas kolmas albumi, jo nimessä Iggy Pop & The Stoogesille kumartava levy, on yhtyeen albumeista rock-henkisin.
Brandi Ifgray on karismaattinen keulahahmo, Suomen Morrisseyksi monesti tituleerattu kulttipersoona, jonka piano-osuudet ja erinomainen tulkinta luovat Shadowplaylle sen omalaatuisuuden, mutta ei ole muussakaan yhtyeessä valittamista. Hande Virkin korvia hivelevä pystybasso, Marco Kososen kekseliäs trumpetti, Ykä Knuuttilan monitaitoinen lyömäsoitinosaaminen ja unohtaa ei sovi myöskään sittemmin Kauko Röyhkän yhtyeissä soittaneen Timo Vikkulan panosta kitaristina. Touch & Glow ei kuulosta oman aikansa tuotteelta, vaan pikemminkin ehkä kaikkein ajattomimmalta levyltä mikä tässä maassa on koskaan tehty. Kappaleiden kirjo vaihtelee räyhähenkisistä vihanpurkauksista herkkiin ja tunnelmallisiin murheballadeihin, jossa surraan milloin menetetyn rakkauden, milloin sulkeutuvan baarin perään.
Shadowplayn merkittävin levy on jylhä ja vaarallinen albumi, jonka upeimpana helmenä kimaltelee levyn päättävä Like That -kappale. Se on täydellisintä pop-musiikkia mitä Suomessa on koskaan tehty. Piste.
-
This Empty Flow: Magenta Skycode (1996)
- Vastikään kymmenen vuotisen olemassaolonsa kunniaksi uutdelleenjulkaistu Magenta Skycode on albumi, jota eivät suomalaiset levy-yhtiöt halunneet julkaista. Kun turkulaiset nuoret Jori Sjöroos, Niko Sirkiä ja Aku-Tuomas Mattila eivät saaneet kotimaasta vastakaikua, löytyi levynjulkaisijaksi italialainen metallimusiikin julkaisija Avantgarde Music. Tulos on synkän kaunis kokoelma rakkaudesta, masennuksesta ja kuolemasta kertovia lauluja, joissa voimakkaasti The Curelta ja Cocteau Twinsiltä poimitut vaikutteet kohtaa Slowdiven Just for A Dayn. Parhaiten This Empty Flown ainokaiseksi jääneen levyn ainutlaatuisuuden tavoitti Samuli Knuuti Rumba-lehden arviossaan vuodelta -96.
"Suru on pysähtynyt, lamaannuttava tila, eikä Magenta Skycoden kahdeksalla kappaleella ole kiirettä minnekään. Yhtyeen musiikin ilmentämä suru ei ole paikallisesti kohdennettavaa, sormella osoitettavaa, vaan koko olemisen ja sen ehtojen pohjavirtana kulkevaa vaihtoehdottomuuden ja kuolevaisuuden runollisuutta".
Myöhemmin nämä Turun ihmepojat ovat jatkaneet erilaisten musiikkiprojektien ja bändien parissa, Sjöroos on tehnyt musiikkia Fu-Touristina, säveltänyt ja tuottanut PMMP:tä sekä julkaissut tänä vuonna mestarillisen debyytin uuden yhtyeensä, Magenta Skycoden (sic) kanssa ( johon palaamme myöhemmin). Sirkiä on työstänyt hyvin marginaalista elektro/ambient-musiikkia ja Mattila on pyörittänyt ansiokasta Plastic Passion -pienlevy-yhtiötään.
-
...ja jatkoa seuraa, ensi viikolla.
Mieliala: |
 okay |
Musiikki: |
Joose Keskitalo: Kuolleen miehen laulu | |
|
|
Kymmenen kotimaista levyä, jotka muuttivat elämäni... Osa 2/5
Teemana selvästikin 1980-luvun loppu...
-
Keba: Koko ajan go-go (1987)
- 1980-luvun puolivälin jälkeinen suomalainen rock-musiikki nojasi pitkälti Eppu Normaalin, Yön, Juicen ja tietysti, Dingon harteilla, mutta näiden instituutioiden takana väijyi joukko nuoria ja vimmaisia yhtyeitä, joista suurimman osan elinkaari jäi harmillisen lyhyeksi. Keba oli helsinkiläinen rock-yhtye, jonka musiikissa tehosekoittimeen joutuivat niin brittiläiset post-punk -yhtyeet eritoten Echo & The Bunnymen, herkästä ilmaisusta voimansa repivä romantiikka mutta kuitenkin myös suomalaisen rockin traditio. Heikon ensilevynsä Keba (1984) tiimoilta yhtyettä sanottiin Sielun veljien sukulaissieluksi ja kieltämättä jossain määrin yhtyeissä olikin samaa, ainakin periksi antamattomassa asenteessa. Vuoden 1987 Koko ajan go-go oli kuitenkin albumi, josta Keba muistetaan. Loistava Kesa Espalla nousi suureksi hitiksi asti, mutta mistään one hit wonderista ei kuitenkaan ole kyse. Yhtyeen monipuolisuuden huomaa kuuntelemalla esimerkiksi toisistaan huomattavasti poikkeavat kappaleet Tänään kotona tai Mona.
Koko ajan go-go on rohkea ja valloittava, mutta harmillisen unohdettu levy.
-
Hector: Varjot ja lakanat (1988)
- Hectorin ura on täynnä erinomaisia kappaleita ja upeita sanoituksia ja käännöstekstejä, mutta harmillisen moni miehen pitkäsoitoista on ristiriitaisen epätasainen kokonaisuus. Vuoden 1988 levytys Varjot ja lakanat on kuitenkin suomalaisen rockin mystikkoklovnin uran tasapainoisin ja vahvin albumi. 80-luvun Hector-tuotanto kärsii nykypäivänä kuunneltuna huomattavasti aikansa soundeista, jotka monissa tapauksissa kuulostavat ontolta tai pahasti vanhentuneelta. Varjot ja lakanat on kuitenkin lähes kokonaan akustinen levy, jossa jousista huolimatta taustat ovat pienimuotoiset, miltei intiimit, mutta silti kappaleiden edetessä kehittyvät. Akustiset kitarat, piano ja erilaiset lyömäsoittimet ovat saaneet vallan sävellyksissä. Sanoituksellisesti Hector kuulostaa tällä levyllä vapautuneelta ja nykyisyyden ahdistus ja tulevan pohdinta on jätetty vähemmälle. Teksteissä huomattavissa selvästi henkilökohtaisia, omaelämäkerrallisia aineksia ja riimittelyssä on pilkettä. Merkittävimpinä hetkinä tasaisen vahvalta levyltä voi nostaa esimerkiksi kappaleet Olen nielaissut kuun sekä satumaisen pelastustarinan Allekirjoittanut, Peter Pan.
Varjot ja lakanat on henkilökohtaisesti minulle todella tärkeä levy, jonka pariin on hyvä palata tasaisin väliajoin - ja alkuperäisen vinyylin kansikin on monimerkityksellisyydessään nautittava.
...to be continued.
Mieliala: |
 peaceful |
Musiikki: |
Regina: Elokuva | |
|
|
Kymmenen kotimaista albumia, jotka muuttivat elämäni... Osa 1 / 5
-
Vesa-Matti Loiri: Eino Leino 1 (1978) - Loiri/Leino 1 on kiistatta suomalaisen kevyen musiikin klassikko. Sekä kaupallisesti että taiteellisesti erinomaisesti onnistunut levy ei ole kuitenkaan teksteiltään tai sävellyksiltään helppoa tai kevyttä kuultavaa. Kyse on mestarirunoilija Eino Leinon runoihin pohjautuvasta musiikista, jonka Taisto Wesslin ja Perttu Hietanen sävelsivät ja sovittivat Vesa-Matti Loirin omalaatuisen loisteliaalle tulkinnalle. Kolme laadukasta jatko-osaa saanut pitkäsoitto on kestänyt aikaa huikealla tavalla ja löytää edelleen uutta yleisöä, ansaitusti. Ei ole esimerkiksi lainkaan yllätys, että mustakantinen albumi on vaikuttanut niin suomalaiseen mustahuulisynkistelyyn kuin raskaan rockinkin esittäjiin. Musta Paraati: Peilitalossa (1983) - 1980-luvun alussa Suomeenkin asti Brittein saarilta lipuneen goottilaisen aallon jylhin ja tunnetuin merkkiteos on Musta Paraati-yhtyeen Peilitalossa –lp vuodelta 1983. Vahvan punk-taustan omannut joukkio yhdisti punkiinsa syntetisaattorit ja tanssittavaa synkkyyttä, ja tulos on edelleen vahvan synkeä annos ahdistusta. Vokalisti Jore Vastelinin tekstit ovat tulvillaan paniikkihäiriöisiä näkymiä kuolemasta ja miehen lauluosuuksissa goottirock kohtaa aggressiivisen punk-tulkinnan. Erinomaisia biisejä tulvillaan olevan Peilitalossa –levyn jälkeen Vastelin erosi yhtyeestä ja toinen albumi Käärmeet (1984) ilmestyi ristiriitaisissa tunnelmissa, kunnes monien jäsenistövaihdosten uuvuttama Musta Paraati lopetti toimintansa.
...jatkoa seuraa... |
|
|
![[info]](http://l-stat.livejournal.com/img/userinfo.gif){kind=small}
a_lad_in_sane päiväkirjaa
sad